Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon linjapuhe
Vastavalitun perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon linjapuhe Jyväskylässä 11.6.2017.
Hyvä puoluekokousväki, arvoisat vieraat ja median edustajat,
Eilisessä puheenjohtajavaalissa, varapuheenjohtajavaalissa ja puoluesihteerivaalissa perussuomalaisilla oli harvinainen ongelma: hyviä ehdokkaita oli kaikkiin tehtäviin niin paljon, että valintaa oli vaikea tehdä. Puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat valittiin hyvin selkein lukemin. Tämä on itsessään hyvä asia, koska se antaa valituksi tulleille vahvan mandaatin. Se lähettää myös selkeän viestin siitä, mihin suuntaan jäsenkunnan enemmistö haluaa puoluetta kehitettävän. Valituksi tulleet ehdokkaat ovat suorapuheisia ja profiloituneet voimakkaasti niillä teemoilla, jotka ovat globalisaation ja hallitsemattoman maahanmuuton vuoksi kasvattaneet voimakkaasti suosiotaan useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Kasvava osa väestöstä on yksinkertaisesti kyllästynyt siihen, että poliittisen korrektiuden nimissä lakaistaan maton alle hyvin konkreettisia ja tavallisen ihmisen elämää koskettavia ongelmia. Vanhoilla puolueilla ei ole halua eikä kykyä käsitellä näitä ongelmia.
Perussuomalaisten juuret ovat pienen ihmisen puolustamisessa. Vähitellen perussuomalaisista on tullut kanava myös niille, jotka uskovat itsenäisiin kansallisvaltioihin ja tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä kehityskulku ei kuitenkaan heijasta niinkään puolueen muuttumista kuin maailman muuttumista. Kansallisen lainsäädäntövallan liukuminen ylikansallisille elimille, hallitsematon maahanmuutto ja ns. monikulttuurisuus koskettavat nimenomaan sitä pientä ihmistä, jonka puolustaminen on perussuomalaisuuden ytimessä. Pienellä ihmisellä ei ole mahdollisuutta vaihtaa asuinaluetta, kun turvattomuus lisääntyy kaduilla tai koulut muuttuvat ongelmakouluiksi. Pieni ihminen tuntee nahoissaan julkisen terveydenhuollon ylikuormittumisen tai kiristyvän kilpailun kohtuuhintaisista asunnoista tai laajamittaisen halpatyövoiman maahantuonnin.
On muotia sanoa, että köyhiä ei saa asettaa vastakkain. On muotia myös teeskennellä, että ns. hyviin asioihin tehdyt sijoitukset eivät olisi keneltäkään pois. Köyhät nimenomaan ovat vastakkain, ja julkinen talous pitkälti on nollasummapeliä. Koska käytettävissä olevat resurssit eivät kasva vaan pikemminkin kutistuvat, kaikki maailman parantamiseen käytetyt voimavarat ovat pois jostakin muusta. Kansallismielinen ajattelu asettaa oman kansan pienet ihmiset etusijalle, ei siksi, että se olisi hauskaa vaan siksi, että pitkällä tähtäimellä tämä on ainoa kestävä ratkaisu. Suomalainen hyvinvointijärjestelmä rahoitetaan vain suomalaisella työllä ja yrittämisellä ja niiden verottamisella.
Huono maahanmuuttopolitiikka ei ole Suomen tai Euroopan ainoa ongelma, eikä kukaan ole sitä sellaiseksi väittänyt. Se kuitenkin pahentaa monia muita ja muista syistä johtuvia ongelmia, kuten väestön ikääntymistä ja heikentyvää huoltosuhdetta ja julkisen sektorin rahoituskriisiä. Lisäksi se eroaa monista muista ongelmista sikäli, että se olisi pitkälti ratkaistavissa ja torjuttavissa riittävällä poliittisella päättäväisyydellä.
Toinen perussuomalaisten äänestäjille tärkeä teema on suhtautuminen eurooppalaiseen integraatioon. Vanhojen puolueiden kanta siihen on valitettavan epämääräinen. Kysyttäessä vastustetaan liittovaltiota, mutta käytännössä kannatetaan kaikkia yksittäisiä integraatiohankkeita, jotka lisäävät Euroopan unionin liittovaltiomaista luonnetta. Tai annetaan ymmärtää, että nykyinen määrä integraatiota on sopiva, mutta enempää ei tarvita. Euroopan unionin tämän hetkinen tila on, että jo toteutettu integraatio on luonut ongelmia, joita ei voida ratkaista muuten kuin lisäämällä integraatiota. Esimerkkinä voidaan mainita työvoiman vapaa liikkuvuus. Se ei ollut suuri ongelma siinä Euroopan unionissa, johon Suomi liittyi vuonna 1994, mutta se on suuri ongelma tämän päivän unionissa, jossa jäsenmaiden taloudellinen kehitystaso ja palkkataso ovat niin erilaisia. Itäiset jäsenmaat kärsivät nuoren väestön poismuutosta ja läntiset jäsenmaat, tai lähinnä niiden työväestö, halvan työvoiman maahanmuutosta, joka vääristää niiden työmarkkinoita.
EU:n sisäinen työvoiman liikkuvuus oli keskeinen syy sille, että britit päättivät erota unionista. Yksi tapa pyrkiä hillitsemään tätä muuttoliikettä on kuroa umpeen jäsenmaiden eroja siirtämällä rahaa vauraammista jäsenmaista köyhempiin. Tämä on sinänsä loogista, mutta se tekee käytännössä EU:sta pysyvän rahansiirtoautomaatin, jossa Suomen kaltaisella maalla on pysyvä nettomaksajan osa. Tätä osaa vain korostaa se, että EU:n toiseksi suurin nettomaksaja Britannia päätti lähteä.
Toinen esimerkki on yhteisvaluutta, joka johti katastrofiin juuri siksi, että unionilla ei ollut työkaluja valvoa yksittäisten euromaiden taloudenpitoa. Jos halutaan toimiva euro, tarvitaan lisää unionia, mutta samaan aikaan tämä kehitys vie vähitellen jäsenmailta kontrollin niiden omaan budjettiin ja omaan lainsäädäntöön. Tässä, kuten monessa muussakin kysymyksessä, joudutaan tekemään poliittisia valintoja. Ovatko integraation saavutukset – kuten yhteisvaluutta – niin tärkeitä, että niistä ollaan valmiita maksamaan tällainen hinta?
Tällaisiin näkökulmiin perustuu se kampanjan aikana esittämäni käsitys, että jäsenyys EU:ssa ei pitkällä aikavälillä ole Suomen kaltaisten maiden kansallinen etu.
On selvää, että eroaminen EU:sta ei ole tällä hetkellä realistinen optio, ja suurin osa suomalaisista kannattaa jäsenyyttä, kuka mistäkin syystä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että perussuomalaisten tehtävä ainoana EU-kriittisenä puolueena on edistää ja ylläpitää kriittistä ja perusteltua keskustelua. Lisäksi meidän pitää EU:n jäsenenä irtautua mallioppilaan roolista ja etsiä liittolaisia niistä jäsenmaista, jotka suhtautuvat kansallisen suvereniteetin nakertamiseen epäilevämmin. Nykyisen hallituksen ohjelmaan onkin perussuomalaisten ansiosta tehty useita hyviä kirjauksia. Toisaalta on vaikea ymmärtää, miksi Suomi esimerkiksi on Maltan ohella ainoa jäsenmaa, joka toteuttaa täysimittaisesti turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja Kreikasta ja Italiasta. Verrokkimaista Tanska ja Itävalta eivät toteuta niitä lainkaan, ja useampi jäsenmaa on haastanut koko järjestelmän EU:n tuomioistuimeen.
Hyvä kokousväki,
Nostin nämä kaksi poliittista kysymystä, maahanmuuton ja integraation, esille, koska nähdäkseni juuri niihin puoluekokousväki otti kantaa eilisissä valinnoissaan. Perussuomalaisten kannat näissä asioissa ovat myös herättäneet eniten närää muissa puolueissa ja tiedotusvälineissä. Reaktiot ovat olleet raivokkaita. Toisaalta ne muistuttavat hyvin paljon sitä, mitä nähtiin vuoden 2011 ja 2015 jytkyvaalien yhteydessä. Tällä kertaa valintoja vain tehtiin puolueemme sisällä eikä puolueiden välillä.
Puolueen sanotaan nyt muuttuneen aivan erilaiseksi, mikä ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin tämä puolue koostuu edelleen jäsenistään, eli teistä, jotka valitsette mieleisenne ja itsenne näköisen puheenjohtajiston. Toiseksi puheenjohtajakampanja teki mielestäni selväksi, että asiakysymyksissä ehdokkaat olivat varsin yksituumaisia. Puolue olisi joka tapauksessa valinnut uuden puheenjohtajan, koska vanha ei ollut käytettävissä, ja se olisi joka tapauksessa saanut maahanmuutto- ja EU-kriittisen puheenjohtajan, koska muunlaisia ei ollut tarjolla. Vaalissa ja valinnoissa oli kyse painotusten muuttumisesta, ei linjan muuttumisesta. Me olemme edelleen yleispuolue, jossa on osaamista moneen lähtöön, ja jossa kukin voi – ohjelmiemme puitteissa – tehdä politiikkaa omalla osaamisalueellaan.
Ryhtyessäni kirjoittamaan tätä linjapuhetta jouduin pohtimaan, mikä on linjani. Sitten keksin, että sehän on kirjattuna vuoden 2015 eduskuntavaaliohjelmaan. Se on hyvä linja, eikä sitä tarvitse keksiä uudelleen. Miksi siis eiliset valinnat herättivät niin paljon närkästystä tietyissä piireissä? Näyttää siltä, että muut puolueet ja media sietävät pitkin hampain sitä, että meillä on paperilla omat tavoitteemme, mutta se on liikaa, että puhumme niistä ääneen.
Hallitusyhteistyöstä ja sen jatkumisesta on puheenjohtajakampanjan aikana ja sen jälkeen kirjoitettu ja puhuttu paljon. Hallituskumppanit ovat varoitelleet, että hallitusohjelmaa ei perussuomalaisten takia neuvotella uudelleen, vaikka sen enempää minä kuin muutkaan ehdokkaat emme ole sellaista vaatineet. Meillä on oma linjamme, mutta ymmärrämme, että hallitusohjelma on kolmen puolueen kompromissi, eikä se voi vastata täysin meidän omaa ohjelmaamme. Mielestäni olemassa oleva hallitusohjelma on näistä lähtökohdista tyydyttävä, samoin eräät muut yhdessä sovitut ohjelmat. Luonnollisesti edellytämme, että myös meille tärkeitä kirjauksia kunnioitetaan ja toteutetaan. Ei tämä ole kohtuuton vaatimus.
Eilen kokoomuksen suunnalta viestitettiin, ettei riitä, että perussuomalaiset ovat sitoutuneet hallitusohjelmaan. Meidän pitäisi kuulemma sitoutua vielä kokoomuksen arvoihinkin. Ei tämä tietenkään käy. Perussuomalaisilla on omat näkemyksensä, joita jäsenistö edellyttää puoluejohtomme edustavan.
Omalta kentältä taas on esitetty erilaisia toiveita. Monet ovat sitä mieltä, että hallituksessa täytyy ehdottomasti jatkaa. Toisaalta korostetaan, että omasta linjasta ei saa tinkiä tuumaakaan. Tämä on vaikea yhdistelmä. Hallituksessa pysyminen nimenomaan edellyttää linjasta tinkimistä, ainakin ennen kuin saamme 101 kansanedustajaa seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Oma näkemykseni on, ja on ollut, että perussuomalaisten on syytä olla hallituksessa niin kauan kuin hallitus perussuomalaisilla vahvistettuna on agendamme ja äänestäjiemme kannalta parempi kuin hallitus ilman perussuomalaisia. Toisaalta pitää varoa antamasta ymmärtää, että olisimme hallituksessa hinnalla millä hyvänsä, koska silloin hallituskumppaneilla ei ole mitään syytä huomioida perussuomalaisten toiveita niissä kysymyksissä, joissa me olemme eri mieltä kuin kaikki muut.
Kokoomus ajaa mielestäni itseään ja hallitusta hankalaan nurkkaan, josta on pian vaikea päästä ulos kasvojaan menettämättä. Kuten sanottua, ongelma tuntuu tässä tapauksessa olevan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien henkilöissä, eikä niinkään poliittisessa linjassa. Poliittinen linjammehan on kirjoissa ja kansissa, eikä se ole mihinkään muuttunut.
Hallituksen hajoaminen henkilökysymyksiin olisi valitettavaa, koska hallitus on pannut alulle tärkeitä ja äänestäjillemme kipeitäkin uudistuksia, jotka olisi syytä saattaa päätökseen. Aika näyttää, johtavatko nämä uudistukset haluttuihin päämääriin, mutta pahin vaihtoehto on poukkoileva päätöksenteko, johon hallituksen hajoaminen johtaisi.
Arvoisa puheenjohtaja,
Tässä yhteydessä haluan sanoa muutaman sanan myös puolueemme kansainvälisistä suhteista, joista on spekuloitu julkisuudessa ja keskusteltu puolueen sisällä. Muodollista yhteistyötä ulkomaisten puolueiden kanssa on aina syytä miettiä tarkkaan, mutta esimerkiksi Euroopan parlamentissa ja Pohjoismaiden neuvostossa ryhmien koko antaa lisää vaikutusmahdollisuuksia. Oma kantani on, että perussuomalaisten tulee näissä elimissä suhtautua suopeasti yhteistyöhön ennen kaikkea muiden Pohjoismaiden kansallismielisten puolueiden kanssa.
Toisaalta meidän on syytä pohtia tarkkaan, haluavatko perussuomalaiset jatkaa muodollista yhteistyötä Turkin presidentin Erdoganin puolueen kanssa kansainvälisen ACRE-puolueen puitteissa.
Puheenjohtaja!
Puolueemme on tällä hetkellä hiukan herkässä tilassa, kahdestakin syystä. Ensinnäkin puheenjohtaja vaihtui ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan. Jo se, että puheenjohtaja on joku muu kuin Timo Soini, vaatii totuttelua ja sulattelua ja synnyttää monessa tiettyä turvattomuutta.
Toinen seikka on se, että koko puheenjohtajisto vaihtui ja sen profiili muuttui. Lehdet puhuvat vallankumouksesta ja puolueen valtaamisesta.
Tämä puolue on johdon valinnan osalta Suomen demokraattisin. Sitä on mahdotonta vallata, koska meillä on suora jäsendemokratia. Tätä jäsendemokratiaa olisi syytä edelleen kehittää esimerkiksi ottamalla käyttöön kirjeäänestys. Suurten välimatkojen Suomessa tämä mahdollistaisi nykyistä paremmin kaikkien jäsenten osallistumisen päätöksentekoon.
Elämänfilosofiani on hitaasti kiiruhtaminen. Kun ei juokse, ei kompastukaan niin helposti. Tehtävää on paljon, eikä kaikkea kannata yrittää tehdä ensimmäisellä viikolla. Tärkein asia tällä hetkellä on vaalia puolueen yhtenäisyyttä ja hälventää ainakin turhia huolia. Pyrin vierailemaan mahdollisimman pian piireissä ja paikallisjärjestöissä kuullakseni, millaisia ajatuksia siellä on puolueen tilasta ja kehitystarpeista, ja avaamassa omia näkemyksiäni.
Tavoitteeni on myös luoda toimiva ja kiinteä yhteistyösuhde puolueen puheenjohtajiston ja eduskuntaryhmän puheenjohtajiston kanssa. Tätä helpottaa luonnollisesti se, että kaikki varapuheenjohtajat ovat tällä kertaa myös eduskuntaryhmän jäseniä. Haluan ylipäätään korostaa eduskuntaryhmän roolia ja parlamentaarista suhdetta eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän välillä. Toisin sanoen sitä, että eduskuntaryhmällä on kansalaisten antama suora mandaatti, ja ministeriryhmä ottaa evästykset eduskuntaryhmältä ja nauttii sen luottamusta.
Näiden ja muidenkin asioiden tiimoilta haluan käydä mahdollisimman pian keskusteluja puolueemme kansanedustajien kanssa, ja heiltä saadun palautteen pohjalta tehdä omaan toimivaltaani kuuluvia ehdotuksia.
Haluan myös korostaa hyvää yhteistyötä emopuolueen ja nuorisojärjestömme välillä, koska siellä on toimintamme tulevaisuus.
Vilpitön haluni on siis paitsi kasvattaa modernien kansallismielisten teemojen näkyvyyttä puolueen profiilissa myös kehittää tätä organisaatiota, jotta se toimisi niin hyvin kuin tämän kokoisen puolueen pitää toimia. Tähän tarvitsen kaikkien osapuolten apua ja tukea. Edellinen puheenjohtaja hoiti tehtäväänsä 20 vuotta. Itse olen hoitanut sitä yhden päivän, joten asioihin perehtyminen ja ihmisiin tutustuminen vie hetken.
Kiitoksia kaikille.